Purjon sadonkorjuu tapahtuu taloudellisimmin nostokoneella, joka leikkaa purjon juuret ja naatit noston yhteydessä. Kasvussa pyritään mahdollisimman pitkään purjon vaaleaan osaan sekä varren paksuuteen.

Purjon nostoa Hollanissa   Asa-Lift-koneella  (Youtube).

Purjoa viljellään laajemmin meillä vain muutamalla tilalla. Koneellista sadonkorjuuta on kokeiltu myös ja tiettävästi käytetäänkin, mutta  tiettyjä ongelmia on ollut, koska purjon eivät ehdi meillä kasvaa yhtä pitkää kasvukautta ja ne ovat pienempiä myös varsiosan suhteen.

Purjot lajitellaan ja kauppakunnostetaan  ohjeiden mukaan siten, että purjojen värin tulee olla valkoisesta vihertävänvalkoiseen vähintään kolmasosalla koko pituudesta tai puolella verhotun osan pituudesta. Varhaispurjojen valkoisesta vihertävänvalkoiseen olevan osan on kuitenkin oltava vähintään neljäsosa koko pituudesta tai kolmasosa verhotun osan pituudesta. Kauppakunnostusohjeita yms.  ohjeita  löytyy Eviran sivuilta. 

Suomennetut ohjeet  liittyen vihannesten kaupanpitämiseen ja  lajitteluun yms. > UNECE standardit :
https://www.evira.fi/elintarvikkeet/valmistus-ja-myynti/elintarvikeryhmat/kasvikset/tuoreet-hedelmat-ja-vihannekset/kasvisten-merkintavaatimukset/yleisvaatimusten-mukaan/

Purjon lajikkeita. Kuva: Marja Aaltonen, Luke

Erilaisia purjotyyppejä lajikekokeista. Kuva: Marja Aaltonen, Luke