Elokuu ja syyskuu ovat porkkanan juuren kasvun kannalta parasta aikaa. Suotuisina syksyinä myöhäisten lajikkeiden kasvu jatkuu hyvänä vielä tämän jälkeenkin.

Hyvissä korjuuoloissa nostetut porkkanat kestävät varastointia paremmin. Vanha ja käytännössä monesti hyväksi todettu ohje on, että kaikki porkkanat pitäisi olla nostettuina 20. lokakuuta mennessä. Riski talven tulosta meidän leveysasteillemme alkaa olla silloin liian suuri.

Kuva: Marja Aaltonen, Luke

Nostokoneet ja niiden toimintaperiaatteet

Porkkanan sadonkorjuussa on käytetty sekä naatista että vantaalta elevaattorille nostavia nostokoneita, joiden listintätoiminnot ovat erilaiset. Kehitys on viime vuosina vienyt kovasti naatista nostavien koneiden suuntaan. Naatista nostavien koneiden etuna voi pitää porkkanoiden hellävaraista käsittelyä, jolloin varastoitavillakin porkkanoilla on paremmat lähtökohdat säilymisen suhteen.

Naatista tapahtuvan noston kannalta on tärkeää, että porkkanan naatit ovat melko kestäviä. Näin korjuutappiot nostossa pienenevät.

Naatista nostava nostokone Asalift. Kuva: Marja Aaltonen, Luke

Porkkanan pesulinjastoa pakkaamolla. Kuva: Marja Aaltonen, Luke

Kukkavarrelliset porkkanat poistettava riveistä ennen nostoa

Kukkavarrelliset porkkanat kasvustossa ovat joko lajikkeen perinnöllisistä ominaisuuksista tai kasvukauden alun epäedullisista säistä johtuvia. Kukkavarrellinen porkkana on kova, puumainen, värivirheellinen, yleensä normaalia porkkanaa pienempi ja täysin kelpaamaton jalostukseen. Tällaisen porkkanan korkea kukkavarsi kohoaa selvästi tavallisen porkkanakasvuston yläpuolelle ja on sieltä helposti erotettavissa jo loppukesällä. Ne voidaan ja myös pitää poistaa pellolta kitkemällä ennen nostoa.

Astetta ongelmallisimpia ovat loppukesästä tai vasta syksyllä kukkavarren kasvunsa aloittavat ja ytimestään puutuvat porkkanat. Näitä ns. ”myöhäiskukkavarsia” ilmestyy porkkanapelloille aina nostoajankohtaan asti. Jotta niiden aiheuttamat ongelmat mahdollisimman hyvin saataisiin ehkäistyä, pitää niiden poistaminen porkkanakasvustoista ajoittaa aivan nostoja edeltäviin päiviin.

Näiden porkkanoiden ongelma on virittyminen kukkavarren muodostamiseen. Porkkanan kukkavarren ei välttämättä tarvitse näkyä kasvustossa. Kuva: Marja Aaltonen, Luke

Porkkanan kukkiminen ensimmäisenä kesänä on Suomessa harvinaista. Kuva: Marja Aaltonen, Luke