Taimipolte on sienitauti, jota aiheuttavat pääasiassa maassa elävät sienet ja munasienet. Taimipolte tuhoaa kehittyviä taimia sekä ennen että jälkeen pintaan tulon. Ensimmäisiä oireita ovat alkeisvarren vetistyminen ja tummuminen, josta tauti etenee juuren yläosaan ja johtaa taimen kuolemaan.
Taimipoltteen voimakkuus vaihtelee vuosittain. Viileinä keväinä sitä esiintyy yleensä vähän, kun taas lämpiminä keväinä taimipolte on verrattain yleinen. Korkeat päivälämpötilat ja kostea maa edesauttavat taudin puhkeamista, ja niinpä sitä esiintyy eniten kevyillä ja hikevillä mailla.
Möhöjuuri
Möhöjuuri on tuhoisa ja vaikeasti torjuttava ristikukkaisten kasvien tauti. Peltoviljelyssä taudin isäntäkasveja ovat ristikukkaiset öljykasvit: rypsi, rapsi ja sinappi. Vihanneksista kaalit, lanttu ja nauris saavat herkästi tartunnan. Tautia ylläpitävät myös ristikukkaiset rikkakasvit, kuten villiintynyt rypsi sekä lutukka ja taskuruohot. Monilla kaalilajikkeilla on onnistuttu jalostamaan lajikkeisiin jonkin verran möhöjuuriresistenssiä (lajikkeet, joissa kila-lyhenne mukana). Lantunjalostuksessa, joka muutenkin on vähäisempää, ei ole vastaavaan resistenssitasoon päästy.
Möhöjuuri aiheuttaa kasvin juuriin epämuotoisia paisumia. Ne ovat aluksi kovia ja vaaleita, mutta pehmenevät ja lahoavat syyskesällä. Paisumat syntyvät, kun taudinaiheuttaja ärsyttää kasvin tuottamaan ylen määrin kasvuhormoneja, jotka saavat yksittäiset juurisolut turpoamaan holtittomasti. Turpoavat solut suistavat johtojänteiden kuljetusjärjestelmän mekaanisesti pois paikoiltaan ja kasvien veden ja ravinteiden saanti häiriintyy.
Möhöjuuri säilyy maassa tartuntakykyisenä 10 – 20 vuotta. Maahan joutuneet lepoitiöt eivät omatoimisesti leviä uusille kasvupaikoille. Rankkojen sateiden, kevään sulamisvesien ja tulvien aiheuttamien vesivirtausten mukana ne voivat kuitenkin levitä pitkiä matkoja. Samoin tuulten mukana kulkeutuva maa-aines levittää tautia. Maanmuokkaustoimenpiteet levittävät tautia tehokkaasti lohkon sisällä.
Tauti kulkeutuu lohkon ulkopuolelta traktoreihin, työkoneisiin ja saappaisiin tarttuneen mullan mukana. Saastuneessa maassa kasvatetuissa taimissa, istukkaissa ja mukuloissa kulkeutuva maa-aines voi levittää möhöjuurta uusille kasvupaikoille. Myös pelloilla liikkuvat eläimet voivat kuljettaa taudin itiöitä paikasta toiseen.
Möhöjuuri pitää torjua ennakolta. Tehokkain tapa välttää möhöjuuriongelmat on estää möhöjuuren pääsy viljelyksille. Kun viljellään kaalikasveja, möhöjuuren esiintymistä tulee tarkkailla säännöllisesti.
HUOM!
Jos lohkolta ei ole löydetty möhöjuurta, viljelykiertosuositus on neljä vuotta eli lanttua tai muuta ristikukkaista kasvia viljellään vain joka neljäs vuosi samalla lohkolla. Jos tautia lohkolta tavataan, pidennetään silloin myös viljelykiertovaatimusta, niin että kun tautia tavataan 5 prosentilla lohkon kasveista, pitää viljelykiertovaatimus pidentää jo kymmeneen vuoteen. Möhöjuuren tuhoja voi vähentää voimakkaalla kalkituksella, joka perustuu pH:n nopeaan nousuun.
Möhöjuuren aiheuttamia paisumia, halkaistuna veitsellä. Kuvat: Marja Aaltonen, Luke
Möhöjuuren aiheuttamia hiukan pienempiä paisumia juurissa. Kuvat: Marja Aaltonen, Luke
Ruskotauti
Lantun ruskotautia on aiemmin pidetty ensi sijassa boorin puutostautina. Käytännön viljelykokemukset sekä tutkimustulokset ovat kuitenkin osoittaneet, että muitakin epäedullisia kasvutekijöitä on mukana silloin, kun lantut sairastuvat ruskotautiin.
Ruskotautisen lantun malto on sisältä tumma, pahan hajuinen, huonon makuinen ja käyttökelvoton. Jos ruskotautisia lanttuja varastoidaan, heikkenee sairaiden lanttujen laatu vielä varastoinnin aikana lisää, juuret kovettuvat ja menettävät tuntuvasti painoansa.
Käytännön kokemukset ruskotaudista viittaavat siihen, että otolliset olosuhteet ruskotaudin syntymiselle vallitsevat, jos pellossa on korkea pH ja samaan jaksoon liittyy märän, maata liettävän kevättalven tai kevään jälkeen pitkä ja kuiva sääjakso. Lantun taimien boorin saantivaikeutta lisää maan rakenteen huonous, niukkahumuksisuus tai kevyt, karkea, huuhtoutumiselle altis kivennäismaa.
Boori on kuparin, mangaanin ja raudan ohella ravinne, joka pidättyy korkean pH:n olosuhteissa maahan niin tiukasti, että kasvien juuristo ei pysty sitä riittävästi ottamaan. Jos maa on rutikuiva, Ruskotautia Globus-lajikkeessa. eivät kasviravinteet, boori mukaan lukien, liiku maassa. Lantun juuristokaan ei pysty tällöin ottamaan booria riittävästi. Ruskotautivian saanut lanttukasvusto ei palaudu rakenteeltaan terveeksi enää myöhemmin annetuilla boorilisäyksellä eikä sadetuskaan auta tilannetta.
Miten ruskotautia voi yrittää ehkäistä:
- Lajikevalinnalla. Globus-lajike on arka ruskotaudille.
- Älä kylvä lanttua peltoon, jonka pH-taso on yli 7,0.
- Älä kylvä lanttua peltoon, jos sen maalaji on helposti huuhtoutuva, vähähumuksinen HHt tai KHt.
- Sadeta lanttumaata, jos pitkä kuiva kausi uhkaa.
Rakeisten lannoitteiden sisältämä boorimäärä ei yksin riitä tyydyttämään lantun boorintarvetta. Uusien koetulosten perusteella pelkkä nestemäisen boorilannoitteen lisäys ei yksin sekään riitä ruskotaudin torjuntaan. Uutena lannoitteena on tullut käyttöön Nitrabor-boorilannoite. Nitrabor sisältää nitraattitypen ja vesiliukoisen kalsiumin lisäksi 0,3% booria, joka yhdessä kalsiumin kanssa rakentaa vahvan ja kestävän soluseinän.
Ruskotautia Globus-lajikkeessa. Kuva: Marja Aaltonen, Luke