Lanttu (Brassica napus tai Brassica napus ssp. rapifera)
Lanttu on Euroopassa nuorempi tulokas kuin nauris, mutta on silti arvioitu, että se olisi ollut yksi kolmesta pääjuureksesta, joita roomalaiset käyttivät. Täysin varmoja voidaan olla vasta 1500-luvun kasvikirjojen kuvista, että ne esittävät lanttua. Lanttu on syntynyt kaalin ja nauriin risteytymästä, mutta ei olla varmuutta siitä, onko siitä suoraan syntynyt lantun kasviopillinen esiaste, josta lantun lisäksi on kehittynyt rapsi, vai onko ensin syntynyt rapsin esiaste.
EUROOPAN HÄTÄVARA
Rooman valtakunnasta lienee lantunviljelykin aikanaan alkanut. Ruotsalainen ja saksalainen nimi kålrot ja kohlrube viittaa lantun kaalimaiseen makuun.
Viljelyhistoria tunnetaan Pohjois-Saksassa 1620-luvulle asti ja 1900-luvulle siirryttäessä viljely levisi Pohjoismaihin, jossa lanttua käytettiin sekä ihmis- että eläinravinnoksi. Nauriin merkitys oli kaskisuomalaisille vuosisatoja lanttua tärkeämpi, sillä se tuli meille viljelyyn vasta kaskiviljelyn jälkeen. Lanttua syömällä on selvitty kuitenkin pohjoisessa Manner-Euroopassa usean nälänhädän yli.
Lanttua viljellään Euroopan unionin alueella eniten Pohjoismaiden lisäksi Saksassa, Englannissa (Skotlannissa) sekä uudella mantereella varsinkin Kanadassa. Geenipankkityön toiminnan tuloksena on otettu käyttöön mm. vanhoja paikallisia lanttukantoja Norjassa. Suomessa `Simo`-lanttu on ensimmäinen esimerkki tällaisesta.
Skotlannissa lanttua myös talviviljellään niin, että tehtaille ja käyttöön lanttua nostetaan suoraan pelloilta sitä mukaa, kun tarvetta sadonkäsittelyyn on. Tarvittaessa kasvusto naatteineen peitetään oljilla ja turvepehkulla, niin että lantut eivät jäädy. Ilmastonmuutos on kuitenkin lisännyt talviviljelyn mahdollisuuksia myös pohjoisessa Euroopassa ja Brittein saarilla.
Vaikea kasvi viljeltäväksi
Lanttu on vaikeimpia avomaan vihanneskasveja viljeltäväksi tuholaisten suhteen (vrt. paprika kasvihuonetuotannossa). Lantun viljelypinta-ala on pysynyt alle 500 ha, hyvinkin samoissa lukemissa jo vuosia.
