Juovahernekärsäkäs on 5 mm pituinen, kapea, harmaa kovakuoriainen. Hernekärsäkkäät talvehtivat aikuisina pientareilla ja muissa monivuotisissa heinäkasvustoissa. Aikuiset kärsäkkäät siirtyvät hernepelloille taimettumisen aikaan, käyttävät taimia ravinnokseen ja munivat taimien tyvelle. Munista kuoriutuvat toukat kaivautuvat maahan ja syövät juurinystyröitä.
Aikuiset kärsäkkäät nakertelevat puolikuun muotoisia koloja sirkkalehtien ja ensimmäisten kasvulehtien reunoihin. Ensimmäiset vioitukset löytyvät usein lohkon reunoilta. Aivan pienet taimet voivat tuhoutua kokonaan etenkin, jos taimettuminen on hidasta kuivuuden vuoksi. Vaikka lehtivioitukset ovat selkeitä ja helposti havaittavia, niiden merkitys on yleensä pieni, koska kasvi pystyy kompensoimaan lehtialan menetyksen. Jos kuitenkin on kuivaa ja lämmintä, kasvit voivat kärsiä kuivuudesta ja haihtuminen on vioittuneiden kasvien lehdillä entistä suurempaa. Naaraat munivat maahan taimien tyveen. Kuoriutuvat toukat hakeutuvat typpeä sitoviin juurinystyröihin ja vioittavat niitä, jolloin kasvu heikkenee. Aikuisten kärsäkkäiden runsaus ei suoraan korreloi toukkien määrään, joiden merkitys on sadon kannalta tärkeämpi.
Aikuiset juovahernekärsäkkäät syövät herneen taimiin pyöreitä koloja. Kuva: Erja Huusela-Veistola, Luke
Tarkkailu ja torjunta
Myöhään kylvetyt kasvustot välttyvät tavallisesti hernekärsäkäsvioituksilta, mutta aikaisin kylvetyillä hernelohkoilla tarkkailu on tarpeen. Kemiallinen torjunta pyretroideilla varhaisessa taimivaiheessa on mahdollista, mutta sen teho ja vaikutus satoon voi olla epävarma. Torjunta kohdistetaan aikuisiin kärsäkkäisiin ennen niiden munintaa.
Juovahernekärsäkkäälle ei ole selkeää tarkkailusysteemiä ja torjuntakynnystä. Torjuntapäätös on tapauskohtainen. Suurilla lohkoilla saattaa riittää reunaosien ruiskuttaminen. Koska selvää torjunnan kynnysarvoa ei ole, kärsäkkäiden torjuntaa kannattaa harkita jos:
- kasvustossa näkyy selkeästi vioituksia sekä itse kärsäkkäitä
- herneen kasvu on hidasta
- kasvusto kärsii kuivuudesta
- sää jatkuu kuivana ja lämpimänä
Aikuisten kärsäkkäiden torjunta pitää tehdä mahdollisimman pian vioitusten ilmaantumisen jälkeen ennen kuin ne ehtivät munia. Torjuntaan ovat sallittuja pyretroidivalmisteet (ks. taulukko).
Peltolude
Peltoluteen imentä voi aiheuttaa pienten herneentaimien kasvupisteen tuhoutumisen. Luteiden esiintyminen vaihtelee suuresti vuosittain. Keltaiset liima-ansat voivat paljastaa luteiden liikkeet, mutta pellon reunaosien tarkkailu taimettumisen alettua on tarpeen. Etenkin lämpimän sään vallitessa vioituksia syntyy nopeasti. Jos luteita esiintyy runsaasti taimivaiheessa, niitä voidaan torjua samoilla pyretroidivalmisteilla kuin hernekärsäkkäitä.
Hernekääriäinen
Hernekääriäinen on herneen pahin tuhoeläin. Hernekääriäinen on 6–7 mm:n pituinen harmaa pikkuperhonen, jonka toukka, ”hernemato”, vioittaa palon sisällä kehittyviä herneitä ja sotkee palon sisuksen ulostuksilla ja seitillä.
Aikuiset hernekääriäiset aloittavat lentonsa kesäkuussa ja hakeutuvat uusiin hernekasvustoihin lisääntymään. Lentohuippu osuu yleensä heinäkuun alkuun. Naaraat munivat herneen lehdille, korvakkeille ja verholehdille. Toukat kuoriutuvat parin viikon kuluessa ja kaivautuvat palonalkujen sisään syömään herneitä. Toukka talvehtii hernelohkolla maahan kaivautuneena ja koteloituu vasta keväällä. Hernekääriäiset aikuistuvat kesäkuun puolivälin jälkeen ja siirtyvät uusiin hernekasvustoihin.
Hernekääriäisriski on suuri alueilla, jossa herneen viljely on yleistä. Tämän vuoksi uusi hernelohko on syytä perustaa mahdollisimman kauas edellisvuoden hernelohkoista. Hernekääriäisriskiä voi vähentää myös aikaistamalla kylvöaikaa ja käyttämällä aikaisia lajikkeita, jolloin sadonkorjuuta voidaan aikaistaa. Kyntämällä hernelohko heti sadonkorjuun jälkeen voidaan myös vähentää hernekääriäisriskiä seuraavana vuonna.
Hernekääriäisen lentoa on perinteisesti seurattu tässä esitellyllä liima-ansasysteemillä, jossa käydään paikan päällä peltolohkolla vaihtamassa ansan liimapohja. Lukessa on tehty v.2019 asti tutkimuksia myös etäansojen käytöstä tuholaisseurannassa. Tällöin tilannetta voidaan seurata reaaliaikaisesti.
Hernekääriäisen toukka vioittaa pahoin herneitä. Kuva: Erja Huusela-Veistola, Luke
Hernekääriäistarkkailu feromonipyydyksillä
Hernekääriäisen lennon ajoittumista ja esiintymisrunsautta tarkkaillaan koiraita houkuttelevien feromonipyydysten avulla. Feromonipyydyssaaliin avulla selvitetään hernekääriäisen torjuntatarve ja -ajankohta.
Hernekääriäispyydyksen asennus
Hernekääriäisen feromonipyynnissä käytetään vähintään kahta pyydystä lohkoa kohti. Pyydykset asetetaan pellolle vähintään viikkoa ennen arvioitua kukinnan alkamista, viimeistään kun 5 asteen lämpösumma on 450 °C. Toinen pyydys sijoitetaan hernelohkolle 5–10 m lohkon reunasta, toinen keskemmälle peltoa, mielellään 70–100 m etäisyydelle toisesta pyydyksestä. Feromonikapselit säilyttävät tehonsa 2 vuotta, jos alumiinipakkauksia ei aukaista ja niitä säilytetään pakastimessa -18 °C:ssa. Avatun kapselin teho säilyy noin 6 viikkoa. Saalismäärä voi vaihdella paljon lohkon sisällä. Pyydysten asettelussa kannattaa huomioida, että kääriäiset leviävät edellisvuoden hernelohkoilta. Ensimmäisen pyydyksen suuaukko suunnataan kohti vallitsevaa tuulensuuntaa ja toisen pyydyksen reuna tuulen suuntaan. Pyydysten oikea korkeus on herneen latvojen seassa, ei niiden yläpuolella. Pyydyksen korkeutta nostetaan sitä mukaa, kun hernekasvusto kasvaa.
Hernekääriäisen torjuntakynnys ja torjunta-ajankohta
Feromonipyydykset tarkastetaan joka toinen päivä. Pyydyksiin jääneet hernekääriäiset lasketaan ja kirjataan. Pyydysten liimalevy vaihdetaan tarpeen vaatiessa, kun niihin kertyy niin runsaasti hyönteisiä, että kääriäisten laskenta tai niiden tarttuvuus vaikeutuu.
Torjuntakynnys riippuu herneen käyttötarkoituksesta. Kuiva- ja siemenherneessä vioitusta voi olla tuorehernettä enemmän. Palkoineen myytävässä tuoreherneessä hernekääriäisen toukkia ei saisi löytyä lainkaan, koska jo yksi toukka pilaa koko palon ja helposti myös myyntierän. Rehuherneellä vioituksesta ei yleensä ole haittaa.
Ohjeellinen kynnysarvo kuivaherneelle on vähintään 10 uutta kääriäistä missä tahansa pyydyksessä kahtena peräkkäisenä tarkastuskertana. Tuorehernetuotannossa kynnysarvo on pienempi: yli 3 kääriäistä kahtena peräkkäisenä tarkastuskertana. Pakasteherneen tuotannossa sopivaksi torjuntakynnykseksi on osoittautunut vähintään 7 kääriäistä pyydystä kohti kahtena peräkkäisenä tarkastuskertana, tai saalista yhteensä 14 kpl /pyydys pyynnin aloittamisesta lähtien.
Hernekääriäisen torjunta kohdistetaan kuoriutuviin toukkiin aikuisten esiintymishuipun ja lämpösumman perusteella. Suositeltu torjunta-ajankohta on, kun +10 asteen lämpösummaa on torjuntakynnyksen ylittämisestä lähtien laskettuna kertynyt 80 astetta * eli olosuhteista riippuen n. 8–12 vrk:n kuluttua. Lämpimällä säällä hernekääriäisen kehitys on nopeampaa, viileällä hitaampaa. Oikea ruiskutusajankohta on heti, kun toukat ovat kuoriutuneet munista, mutta eivät ole vielä ehtineet kaivautua palkoihin. Ruiskutus tehdään joka tapauksessa vasta kukinnan alettua. Hernekääriäisen kemialliseen torjuntaan ovat sallittuja kosketusvaikutteiset pyretroidivalmisteet. Tuoreherneellä torjunnassa kannattaa käyttää valmisteita, joilla on lyhyt varoaika (ks. taulukko).
Kukkivan herneen käsittely on sallittu vain mehiläisten lentoajan ulkopuolella kello 21 ja 06 välisenä aikana. Käyttö lähempänä kuin 60 m mehiläispesistä on kielletty ilman mehiläishoitajan lupaa. Lisäksi on huomioitava muut ympäristörajoitukset kuten ainekohtaiset vesistösuojaetäisyydet. Säännösten mukaan herneen tuhoeläinten torjunta-aineiden käytössä edellytetään tuulikulkeumaa vähentävien suuttimien käyttöä vesistöihin rajoittuvilla lohkoilla.
| * Lämpösumma saadaan siten, että lasketaan päivittäin yhteen 10 °C keskilämpötilan yli menevät asteet. Esimerkiksi lämpötila päivällä 20 °C, yöllä 10 °C, jolloin (20 °C + 10 °C):2 = 15 °C keskilämpötila. Tällaisesta vuorokaudesta jää 15-10=5 °C kyseiseen lämpösummaan lisättäväksi. |
Aikuinen hernekääriäinen. Kuva: Erja Huusela-Veistola, Luke
Hernekääriäistä tarkkaillaan feromonipyydysten avulla. Kuva: Erja Huusela-Veistola, Luke
Kokeilussa ovat olleet myös etäluettavat hyönteisansat. Kuva: Marja Aaltonen, Luke,
Hernekirva
Hernekirva on vaaleanvihreä, noin 3 mm kokoinen kirva, jonka ensimmäinen sukupolvi esiintyy monivuotisilla palkokasveilla. Hernekasvustoihin se ilmaantuu yleensä vasta kukinnan alkaessa. Kirvat imevät verson kärkiä, kukintoja ja palon alkuja aiheuttaen versojen käpertymistä ja palkojen epä-muodostumia. Vioituksista on haittaa etenkin pa-kasteherneen puinnissa, koska vääntyneet palot katkeilevat helposti ja katkenneita palkoja voi joutua sadon joukkoon. Hernekirvaa saattaa esiintyä joskus hyvin runsaasti, etenkin lämpiminä kesinä. Hernekirvan torjuntaa on jouduttu tekemään tuoreherneellä varsinkin myöhäisemmillä lajikkeilla.
Tarkkailu ja torjunta
Kukinta-aikaan ajoittuva kirvatarkkailu kannattaa aloittaa lohkon reunaosista. Kirvatilanne on tutkittava useasta eri kohdasta lohkoa. Kirvat löytyvät kasvuston latvaosista, nupuista ja kukinnoista. Kirvat putoavat häirittäessä helposti maahan, mutta niitä kannattaa etsiä varistelemalla versonkärkiä kämmenelle. Torjuntakynnys ylittyy, jos kirvoja on kukinnan aikaan vähintään 10 %:ssa versoista ja keskimäärin 5–10 kirvaa/saastunut verso. Vähäistä kirvamäärää ei kuitenkaan kannata ruiskuttaa, sillä ruiskutustraktorin jättämät pyöränjäljet hernekasvustossa ovat suurempi haitta kuin muutama kirva siellä täällä.
Kirvat tulee torjuttua mahdollisen kääriäistorjunnan yhteydessä. Pelkkä herneen kirvantorjunta on mahdollista sypermetriinillä, mutta 7 vrk varoaika on huomioitava – esfenvaleraatin 14 vrk varoaika on liian pitkä pakasteherneelle. Kukinnan loppuvaiheessa pelkkää kirvantorjuntaa ei voi tuoreherneellä enää tehdä jäämäriskin vuoksi.
Herneen tuhoeläinruiskutuksissa on huomioitava, että kukkivan herneen käsittely on sallittu vain mehiläisten lentoajan ulkopuolella kello 21 ja 06 välisenä aikana. Käyttö lähempänä kuin 60 m mehiläispesistä kielletty ilman mehiläishoitajan lupaa. Torjunnassa on huomioitava myös vesistösuojaetäisyysvaatimukset.
Vaaleanvihreitä hernekirvoja kannattaa etsiä kasvuston latvaosista. Kuva: Erja Huusela-Veistola, Luke
Katso käytettävissä olevia torjunta-ainetietoja KemiDigistä Tukesin sivuilta ja Luken ajankohtaistietoja
Maatalousinfosta.