Yleistä

Lantun kasvinsuojelu on haasteellinen asia, kuten myös muiden ristikukkaisten viljelykasvien. Torjunta-ainevalikoima on kaventunut ja ratkaisuja kasvinsuojeluongelmiin on tarpeen etsiä myös uusin ekologisemmin keinoin. Myös tuholaisverkkojen ja erilaisten houkutussysteemien käyttöä pyritään edelleen tutkimaan, ja EU:n tulevalla ohjelmakaudella myös korvausjärjestelmän kautta mahdollisesti tukemaan.

Taimivaiheen tuholaiset

Taimivaihe on herkkä tuholaisvioituksille, mutta myös taimettumisongelmille kuorettuvilla mailla. Mikäli kylvetään kalliimpaa hybridisiementä, on erityisen tärkeää, että lohko ei ole kuorettumisaltis.

Kirpat ja sinappikuoriaiset ovat tuholaisia, jotka mielellään käyttävät ravintokasvina lantun sirkkataimia. Nämä hyönteiset lisääntyvät lämpimällä erittäin nopeasti ja torjunnan kanssa on oltava ripeä.

Usein kirpat ja kuoriaiset sekoitetaan, koska molemmat ovat pienikokoisia kuoriaisia. Kirpat talvehtivat aikuisina pellon ulkopuolella karikkeessa ja lähtevät liikkeelle säiden lämmetessä. Tuholaisina esiintyviä lajeja ovat mustakirppa (Phyllotreta atra), tasajuovakirppa (P. nemorum), mutkajuovakirppa (P. sriolata) ja aaltojuovakirppa (P. undulata).

Rapsikuoriainen on kiiltävä, sinisenmusta, 2,5 mm pituinen kovakuoriainen. Se talvehtii aikuisena metsän ja pellonreunan karikkeissa. Kun päivä- lämpötila keväällä nousee +12 – 15 °C, siirtyvät rapsikuoriaiset talvehtimispaikoiltansa pelloille ravintokasveja etsimään. Öljykasvien viljely on luonnollisesti lisännyt näiden kuoriaisten populaatioita.

Niittylude voi tuhota imennällänsä taimien kasvupisteitä ja aiheuttaa taimien kitumista sekä naatin pensastumista.

Torjuntaruiskutus pyretroidivalmisteella tulee tehdä heti, kun rapsikuoriaisia ja niiden vioitusta havaitaan. Tuholaisten esiintymistä on tarkkailtava sirkkataimivaiheessa päivittäin. Torjuntaruiskutus on uusittava tarvittaessa. Varhaistaimivaiheen tuholaistorjuntaan käytettäviä synteettisiä pyretroidivalmisteita lantulla v. 2016 ovat:

Kaalikärpäsen elämänkierto

Kaalikärpäsen toukka on lantun pahin tuholainen.

Toukat voivat tuhota lantun juuriston niin pahoin, että kasvi alkaa aurinkoisina päivinä nuutua ja lakastua ja lopulta kuolee. Lievemmässäkin vioituksessa lanttu tulee kulutukseen kelpaamattomaksi, kun kaalikärpäsen toukat kaivavat ruskeita syöntikäytäviä lantun maanalaisen osan maltoon hyvinkin syvälle.

Kaalikärpäsiä on kahta eri lajia: pikkukaalikärpänen, joka oli aiemmin valtalaji Etelä-Suomessa, sekä isokaalikärpänen. Pikkukaalikärpäsellä on kaksi sukupolvea vuodessa, isolla niitä on vain yksi. Molemmat lajit talvehtivat koteloasteina maassa. Talvikoteloista pystyy myös tunnistamaan kärpäslajit toisistaan, jos haluaa selvittää kumpaa lajia lohkolta löytyy. Pikkukaalikärpäsen ensimmäisen sukupolven aikuiset kuoriutuvat koteloista touko-kesäkuun vaihteessa. Niiden lento ja muninta ovat runsainta kesäkuun alkupuolella. Munista kuoriutuvat toukat kaivautuvat pian lantun juuristoon syöden ja vioittaen sitä. Ison kaalikärpäsen muninta ajoittuu heinäkuun alkupuolelle.

Kaalikärpäsen tarkkailu ja munalaskenta

Kaalikärpäsen aikuisten tarkkailuun käytetään keltaisia liima-ansoja. Vaikeutena on kuitenkin kaalikärpästen varma tunnistaminen. Luotettavamman tuloksen antaa munalaskenta lantun taimien juurilta otetuista maanäytteistä.

Oikea ajankohta torjua aikuisia kärpäsiä on ennen munintaa, ja toukkia, kun ne ovat juuri kuoriutumassa.

Laskenta tehdään 2×10 kasvilta lohkoa kohden. Valitaan 10 kasvia pellon reunalta ja 10 pellon keskeltä. Maanäytteet otetaan tarkkailukasvien tyveltä kerran viikossa lusikalla (3 cm:n kerros noin 5 cm laajuudelta kasvin tyven ympäriltä. Poistettu multa korvataan hiekalla.) 10 kasvin mullat pannaan samaan pussiin. Multanäytteet (2 kpl/pelto) kaadetaan sankoon, joka täytetään vedellä. Veden pinnalla kelluvat vaaleat, liikkumattomat munat huuhdellaan siivilälle ja lasketaan.

Ohjeellinen torjuntakynnys on 10 munaa/kasvi (kumulatiivisesti kertyneenä koko laskentakaudelta). Torjuntapäätös tehdään tarkkailuun perustuen ja kirjataan tulokset ylös.

Kaalikärpäsen toukan torjuntatoimenpiteet

Peltolohkon vaihtaminen vuosittain torjuu ennalta kaalikärpäsongelmia.

Myös peltolohkon suojaisuudella on merkitystä. Aukeat, tuulensuojaa vailla olevat pellot ovat turvallisempia, sillä kaalikärpänen ei mielellään lennä isolla, tuulisella peltoaukealla.

Toistuvat lanttukasvuston ruiskutukset pyretroidivalmisteilla kaalikärpäsen lennon alettua vähentävät aikuisten, munimisvaiheissa olevien kärpästen määrää. Resistenssin kehittymisen vuoksi pyretroidivalmisteita kannattaa vaihtaa, sillä eri pyretroidiyhmän aineiden vaikutusmekanismeissa on eroja. Suomessa tosin aineita ei ole montaa, mutta resistenssiongelmista on jo näyttöä mm. rapsikuoriaisella. Pyretroidien suhteen torjunnan ajoittaminen on hankalampaa kuin dimetoaatilla. Pyretroideja käytettäessä torjunnan tulisi kohdistua kasvustossa oleviin aikuisiin ennen kuin ne alkavat munia, joten pyretroidien käyttö tulee aloittaa heti, kun ensimmäiset munat havaitaan. Kaalikärpäsiä tunnistetaan periaatteessa keltaisista liima-ansoista, mutta tunnistus niistä on epävarmaa. Toistuvat lanttukasvuston ruiskutukset pyretroidivalmisteilla lisäävät kuitenkin resistenssiriskiä.

Kaalikärpäsen toisen polven toukat ja ison kaalikärpäsen toukat torjutaan ruiskuttamalla dimetoaatilla (varoaika 28 vrk). Myöhemmissä ruiskutuksissa varoajan tullessa vastaan voidaan käyttää pyretroidivalmisteita, joiden varoaika valmisteesta riippuen on 7 – 14 vrk. Erityisen tärkeätä näissä oikeisiin ajankohtiin tarkennetuissa dimetoaattikäsittelyissä on se, että käytetään suurta vesimäärää, vähintään 2 000 l/ha. Kasvukauden aikana lantulla sallitaan vain kaksi dimetoaattikäsittelyä. Ruiskutettaessa vettä tulee käyttää niin runsaasti, että sitä valuu taimien tyvelle, missä toukat elävät.

Ohjeellinen liuosväkevyys näissä valutusruiskutuksissa on 0,05 %. Maksimissaan 2 000 litran vesimäärään saa laittaa 2,0 litraa dimetoaattivalmistetta. Teho perustuu suureen vesimäärään, ei annostusohjeen ylitykseen. Jatkossa rajoituksia tulee todennäköisesti myös pyretroidien käyttökertojen lukumääriin kasvukauden aikana sekä käytettävään pyretroidivalikoimaan.

Dimetoaattivalmisteiden käyttölupaa on jatkettu vuoden 2018 loppuun. Koska systeemiset aineet ovat kaiken kaikkiaan poistumassa, tutkitaan uusia tapoja kaalikärpästen torjuntaan.

Lentävien kaalikärpäsaikuisten torjuntaan käytetään synteettisiä pyretroidivalmisteita.

Samat varhaistaimivaiheen tuholaistorjuntaan käytettävät aineet ovat siis käytössä myös myöhemmin kasvukaudella:

Kaalikärpäsen toukkia (2 kpl) kaalinvarren tyvellä. Kuva: Marja Aaltonen, Luke

Verkot

1990-luvulla tehtiin ensimmäisiä kokeita hyönteisverkkojen käytöstä tuholaistorjuntakeinona kaalikasveilla. Näitä kokeita tehtiin mm. Pälkäneellä ja Ahvenanmaalla tuoretuotantoon tarkoitetuilla kaalikasveilla. Tulokset olivat varsin lupaavia ja olisivat kenties johtaneet verkkojen yleistymiseen jo tuolloin, mikäli ne olisivat olleet edullisempia. Lantulle sopivan verkon silmäkoko on 1,3 × 1,3 mm ja paino 65 g/neliö, eli yhden hehtaarin verkko painaa 650 kg. Kaalikärpäset pysyvät verkon ulkopuolella, mutta kirpoista noin puolet menee sen läpi. Verkkojen väliin tehdään hoitokäytävät traktorilla ajoa varten.

Verkon leveys valitaan ruiskun leveyden mukaan (työleveys). Verkon levittäminen on huomattavasti helpompaa kuin harson, joka ottaa tuulta helpommin. Traktorilla ja työkoneilla päältä ajettaessa täytyy olla tarkkana, ettei verkko tartu kiinni koneen osiin. Verkko voidaan levittää ja kerätä pois traktoriin asennettavien lisälaitteiden avulla.

Verkkoja ja harsoja käytettäessä kannattaa merkitä niihin, missä kasvustossa katteet ovat olleet, sillä mm. kaalikärpäsen talvikotelot takertuvat helposti harsojen kuituihin. Mikäli mahdollista, harsot kannattaa laittaa seuraavana vuonna erisukuiselle kasville. Ristikukkaisilla käytetyt harsot sopivat esimerkiksi perunalle.

Hyönteisverkkoa Globus-lantulla Räpillä 2012. Kuva: Marja Aaltonen, Luke

Verkkoa läheltä ja verkon alle päässeitä kaalikoiaikuisia. Verkon reunat pitää saada tiiviisti pysymään paikoillaan tuholaisten tunkeutumisen ehkäisemiseksi. Kuva: Marja Aaltonen, Luke

Lehtiä syövät perhoskoit ja kaalikoit

Joskus satunnaisesti voi lanttumaassa tuholaisena esiintyä kaali-, lanttu- tai naurisperhosen toukkia. Ne ovat vihreitä, mustapisteisiä ja nopeasti kasvavia toukkia, joiden pituus on 2,5 – 4 cm. Toukat syövät ahneesti lantun lehtilapaa niin, että lopulta vain pelkät lehtiruodit ovat jäljellä.

Nämä toukat on helppo havaita ja myös helppo torjua ruiskuttamalla jollakin yleistorjunta-aineella varoaikoja noudattaen. Kaalikoin toukat aiheuttavat syömisellään lantun lehtiin ns. ikkunavioitusta. Ikkunat johtuvat siitä, että kaalikoi munii lanttukasvustoon ja kuoriuduttuaan pienet toukat sitten järsivät lehden alapuolelta pehmeän lehtisolukon suuhunsa niin, että jäljelle jää vain harmaantuva, ikkunan tavoin näkyviin tuleva lehden päällyskettosolukko. Isommat toukat syövät lehtiin reikiä. Pahassa vioituksessa vihreä, yhteyttävä lehtilapa suurelta osalta tulee syödyksi lehtiruotien välistä. Kaalikoin toukka on kuoriutumisen jälkeen vaalean vihreä ja mustapäinen. Täysikasvuisena se on 12 mm pitkä, sukkulanmallinen, kellanruskeapäinen ja sen takaruumiin kärjessä on kaksihaarainen ”pyrstö”. Toukka liikkuu erittäin vilkkaasti häirittäessä. Kaalikoin toukat viihtyvät myös taimikasvatustiloissa ja esimerkiksi kasvutunneleihin tehdyissä kylvöissä. Kannattaa tarkkailla kaikkia tällaisia suljettuja tiloja. Kaalikoin toukat torjutaan ruiskuttamalla kasvusto yleistorjunta-aineilla kuten perhostoukatkin. Vaikeutena koin toukkien torjunnassa on kuitenkin se, että ne oleilevat lehtien alapinnoilla, jonne ruiskutesumu ei helposti tunkeudu.

Kaalikoin aikuisten tarkkailuun soveltuvat keltaiset liima-ansat. Torjuntapäätös tehdään tarkkailun perusteella, mutta usein kaalikoita esiintyy suurina invaasioina ilmavirtausten mukana, jolloin ruiskutusten tarpeellisuudesta ei ole epäselvyyttä. Kaalikoi on maailmanlaajuisesti erittäin paha ristikukkaisten öljykasvien tuholainen. Se on saanut englantilaisen nimensä (diamond back moth) selän timanttikuviosta ja on siitä helposti tunnistettavissa. Koin lenninsiipien väli on noin 12 – 15 mm.

Kaalikoin biologiseen torjuntaan on hyväksytty Turex 50 WP valmiste, joka sisältää Bacillus thurengiensis -kidebakteereja. Valmistetta ruiskutetaan 0,8 – 1,2 kg/ha 600 vesilitrassa kaalikoiden vaivaamaan lanttukasvustoon. Syödessään ruiskutettua lehteä saavat kointoukat bakteerin suolistoonsa ja kuolevat. Valmisteella on 3 vrk:n varoaika.

Etanoiden torjuntaan voidaan käyttää rautafosfaattia sisältävää Sluxx HP -valmistetta (5 – 7 kg/ ha).

”Timanttiselkäkuvioisia” kaalikoin aikuisia, joilla etusiipien takalaidassa tyypillinen vaalea aaltojuovakuvio. Kuva: Marja Aaltonen, Luke 

Kaalikoin toukkien vioitusta kaalinlehden alapinnalla. Kuva: Marja Aaltonen, Luke

Lantun kemialliset tuhoeläinten torjunta-aineet 2016
Avaa pdf-taulukko tästä >>